Sunnuntaina käytiin mummon ja lasten kanssa Pyhätunturilla pulkkamäessä. kyllä oli hauskaa!! Lukuunottamatta taasen Ellan katkeamatonta huutoa... Vaihteeksi neiti hiljeni kun sai kodan nuotiolta viimein makkaran kouraansa  Makkaran paiston jälkeen mentiin savulta tuoksuen hotellin aulaan. Juotiin kaffet ja lapset saivat leikkiä.

 

Eilen käytiin Rovaniemellä ostoksilla. Reissu aloitettiin napapiirin  joulupukin maasta jossa lapset pääsivät leikkimään ja minä sekä mummo hackmannin ja marimekon tehtaanmyymälään

Koko reissu sujui kuin rasvattu eikä kukaan kiukutellut Vaikka ella nukkui vartiun päuväunet vasta kello 18 oli hänkin yhtä auringon paistetta

Emilia oli ihan rikki poikki väsynyt, mutta hoki koko ajan: "tänään on hyvä päivä!" ja "onpa ihana päivä!"

Ai miten niin tykkää kun tapahtuu???

 

Tänään päivä hurahti puuhommissa sillä aikaa kun Ella nukkui. Pihalla on julman kokoisia puuläjiä(noin 4-6 heittokuutiota) joista yksi avattiin tänään. Me tytöt seisoimme traktorin kauhassa ja nakkelimme sinne puita läjästä. Kauha kun oli täysi niin ukki ajoi sen Piilolan puuvarastoon. Kyllä oli hilkulla kauhan mahtuminen ovista sisälle! Emilialla oli hirmu hauskaa, varsinkin takaisin tulo. Me kun istua kökötimme kauhassa ja ukki ajeli pisin mettää. Ukki hauskuutti ja vähän pelotteli meitä kun nosti kauhan välillä niin ylös kuin se nousee!! Tästä kuvasta saa hiukan käsitystä korkeudesta.. Kuvassa on näkyvillä kauhan reuna, vierasmökki ja puuvaja

Ella on ollut kovin kiinnostunut ukin traktorista ja kun se aamulla hörähti käyntiin niin molemmat tytöt kiipesivät ikkunaan katsomaan sitä

Puuhommien jälkeen Emilia pääsi ukin kanssa auraamaan tietä

Pakko oli ottaa kuva kettingistä joka roikkuu räystään päästä vesiohjurina, oikkasen jäässä!

Nyt mökissä vallitsee hiljaisuus kun molemmat tytöt nukkuvat. Minä menen laittamaan tulen uuniin ettei aamulla ole holotna